Nurmeksen joululaulutietokannan taustaa

Euroopan joululaulukaupunki haluaa kunnioittaa Nurmeksessa syntynyttä säveltäjä P. J. Hannikaista, joka vaikutti merkittävästi suomalaiseen joululauluperinteeseen. Vuonna 1997 Nurmeksen Joulumusiikki ja kaupunginkirjasto perustivat Nurmeksen kansallisen joululauluarkiston.

Nurmeksen kaupunginkirjastossa säilytettävään arkistoon on taltioitu lähes 5 000 joululaulua, joihin sisältyvät myös kolmeen kansalliseen, Nurmeksessa järjestettyyn joululaulukilpailuun osallistuneet sävellykset. Olennainen osa arkistoa ovat joululaulujen keräilijä Tuomas Piirosen perikunnan lahjoittama kokoelma, joka sisältää 3 555 joululaulua.

Joululauluarkistoon kuuluu myös kilpailujen ulkopuolelta tulleita joululauluja sekä arkistolle lahjoitettuja joululaulutallenteita. Aineistoa ei anneta kotilainaan; siihen voi tutustua Nurmeksen kirjastossa.

Uusien joululaulujen tietokanta on sen sijaan kaikkien käytettävissä näiltä www-sivuilta.